3.5.2013

Verellä värjätyt vaatteet

Yksi syy siihen, miksi olen päättänyt kesäkuun alusta - niin tosiaan, toukokuun alku ei siis toteudu - ryhtyä Project 333:n noudattajaksi on täydellinen kyllästymiseni halpatuotantovaatteisiin.

Tuorein karmea uutinen Bangladeshista ei ainakaan vähennä pyrkimystäni pitää huolen siitä, että mahdollisimman suuri osa vaatteistani kestävät sekä kulutusta, aikaa, että eettistä tarkastelua.

Minulle, jolle vaatteet eivät ole vahva itseilmaisun keino ja joka viihtyisi varsin hyvin vaikka univormussa, useiden massamuotitalojen vaatteet ovat jo pitkään tuottaneet lähinnä ärtymystä ja ahdistusta. Sovituskopissa kivalta näyttänyt paita onkin parin kuukauden päästä värinsä menettänyt, nyppyyntynyt rätti joka pitää korvata uudella. Kaltaiselleni vaateshoppailua harvoin harrastavalle tyypille se jatkuvan ostamisen pakko, johon halpavaateketjut meidät ajavat, on inhottavaa.

Toki edullisilla vaatteilla on sijansa tässä maailmassa. Kaikilla ei ole varaa sijoittaa vaatteisiin suuria summia, ja esimerkiksi Lindexin lastenvaatteet ovat mielestäni oikeasti laadukkaita ja hyviä. Samoin kuin kyseisen liikkeen sukat ja alusvaatteet. Mutta eikö pienellä budjetilla pelaavalle ihmisellekin ole miellyttävämpää ostaa jotain oikeasti hienoa ja kestävää, "ihan kivan" ja heti hajoavan sijaan? Eikö kuka tahansa hankkisi mielummin esimerkiksi monta vuotta hyvinä säilyvät ja kestävät hienot nahkakengät yhden kesän jälkeen roskiskunnossa olevien tekonahkaläpysköiden sijaan?

Yhtenä Project 333:n pyrkimyksistäni on koostaa vaatekaappi, joka sisältää vaatteita joita aidosti rakastan pitää pelkkien kertakäyttöriepujen sijaan. Ja ne akryylirätit voi sitten kierrättää vaikka matonkuteiksi, jos joskus sellaisiakin saisin aikaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti