20.9.2013

Vaatteilla ostetaan uusi elämä

Kävin viime viikonloppuna netissä ostamassa Karhunpennulle sormikkaita. Hän todella tarvitsee sellaiset ja koska minulla oli alennuskoodi Lindexin verkkokauppaan, tie vei sinne. Siellä surffaillessani päätin saman tien käyttää alennuskoodin kunnolla hyväkseni ja tilata myös itselleni joitain vaatekappaleita.

Ostoskoriin tipahti pari todella tarpeellista tuotetta, kuten pitkään kaipaamani alusmekko sekä alustoppi. Mutta kuin varkain sinne meni myös yksi neule, kivan näköinen, juuri sellainen jota olen kaivannut. Värikin on kuin tehty minulle.


Jo hetken aikaa ehdin surffata hyvän ostoksen suoman pienen huuman aallonharjalla. Kun maksu oli suoritettu ja ostos lähetetty matkaan, tuli katumus.


  • Miksi ostin neuleen, kun osaan varsin hyvin tehdä sellaisen itsekin?
    (Ompelutaitoni ovat tosiaan alkeelliset, mutta neulomisen ja virkkaamisen kyllä hallitsen.) 
  • Miksi ostin sen ketjuliikkeestä, vaikkakin sekä eettisiltä että laadullisilta arvoiltaan melko luotettavasta sellaisesta?
  • No just, se on jotain ihme tekokuitua.
    (80 % viskoosia, 20 % polyesteriä joka on vaatteista ja kuiduista jotain tietävien tuttavieni mukaan ihan jees sekoitus niin mukavuutensa puolesta kuin esteettisesti ja ekologisesti ajateltuna. Hyvä niin.)


Mietin näitä kysymyksiä ja tulin siihen tulokseen että osasyy tähän ostokseen oli puhdas imago. Ajattelin ainakin hetken aikaa että kun hankin juuri tämän vaatteen, vaatekaappini on täydellinen. Tämän jälkeen kaikki pukeutumishuoleni kaikkoavat ja olen viimein se tyylikäs ilmestys jollainen olen aina haaveillut olevani. Tämän kun päälleni vedän niin se on siinä, maailma on kertaheitolla parempi paikka.

Debbie Roes -niminen nainen on kirjoittanut tästä shoppailuhuumasta paljon blogissaan Recovering shopaholic. Hänen tekstinsä ovat hyvin tarkkanäköisiä ja välillä aika raadollisiakin kertomuksia hänen pyrkimyksistään irti ostoaddiktin elämästään.
So “retail therapy” does work, in theory, but only for a very short period of time. After we leave the mall or click “buy now” on our computers, our reality comes rushing back to us. What’s worse, we may also feel a rush of guilt for overspending, leading us to feel even worse that we did before we shopped.
Vaikka olen itse kaukana ostoaddiktista, tunnistan monet näistä tunteista. Välillä nettikaupoissa surffailu, ikkunaostokset ja katalogien lukeminen toimivat toiveajattelun tavoin. Joskus nämä haaveet päätyvät ostoskoriin ja kaappiin asti, mutta onneksi olen myös aika hyvä palauttamaan tuotteita jotka eivät vaan sovi.

Project 333:n selkein anti minulle tähän mennessä on ollut oman tyylin löytyminen pikkuhiljaa. Kun olen entistä varmempi siitä, mikä minulle sopii ja mistä minä pidän, virhe- ja haaveostosten mahdollisuuksien määrä vähenee roimasti. Toki vieläkin kärsimättömyyspeikko nostaa päätään ja haluaisin hankkia ne täydelliset farkut, kengät ja muut heti samantien, mutta hillitsen itseni. Nykyään selaan katalogeja ja surffailen nettikaupoissa enemmänkin etsien niitä tiettyjä sopivia juttuja kuin hamstraten silmilläni kaikkea mahdollista. Se on ihanan selkeä ja vapauttava tunne.

Entä tuo neule? Päätin odottaa sen saapumista ja kokeilla sitä nähdäkseni pidänkö siitä vai en. Vaatekaapissani on juuri tuollaisen neuleen mentävä aukko, joten saattaa hyvinkin olla että pidän sen.

2 kommenttia:

  1. Toi on niin totta! Oon huomannut usein itelläni "jos mä omistan tämän paidan/takin/hameen/pipon mä olen just sellanen tyyppi kun haaveilen olevani" -tunteen. Teinivuosina se meni niin että "jos mulla ois noi vaatteet niin Matti/Pekka/Antti/Ake/Make/Pera ihastuu muhun varmasti!". So sad. ;)

    VastaaPoista
  2. Päätin sitten pitää tuon neuleen. Ja hyvä että pidin, siitä on nopeasti tullut yksi lempivaatteistani.

    VastaaPoista